Ai, AI, ai.

Midjourney:n AI-näkemys Suomen kesästä
Midjourney:n AI-näkemys Suomen kesästä

Ai että. Nyt on suurin piirtein se hetki, kun kesän portit avautuvat ja lomakausi saa paistaa meille kaikille. Pitkällinen pimeys on selätetty ja niityt vihannoivat. Vuoteen mahtui sattumia ja tapahtumia, mutta onneksi myös valovoimaa nähdä tehtävämme ja toisemme kirkkaasti.

AI, tekoäly, eri vaihtoehtoineen voi hyvin ja vaikuttaa. Aidosti markkinoinnin prosesseja eteenpäin vievät ratkaisut ovat vielä harvassa ja resursseiltaan vaativia, mutta kehitys on kiivasta ja tämän päivän sirkustemput voivat olla historiaa milloin tahansa. Inhimillinen luovuus tulee silti löytämään aina paikkansa markkinoinnin ytimestä, kuten myös laadukas ja johdonmukainen sisältö kohderyhmänsä.

Työkaluvalikoiman lisäksi myös brändin olomuoto saa jatkuvasti lisää kerroksia. Aiemmin brändi oli tunnus, värejä ja esitteitä, digitaalista läsnäoloa ja vaikuttajamarkkinointia. Nykyään se on näiden lisäksi myös intohimoa, arvoja ja niiden johdonmukaisia, konkreettisia tekoja toimintaympäristössä ja sen ulkopuolella.

Tavoitteiden, keinojen ja vaatimusten aallokossa kannattaakin harkita tarkkaan, kenet markkinointikumppanikseen valitsee. Ymmärtääkö kumppani sinua ja kokonaisuutta? Kykeneekö se vastaamaan tarpeisiisi uskottavasti, saavuttaen asetetut tavoitteet?

Precis on toiminut avoimesti asiakkaan hyväksi jo yli 30 vuotta, joten ymmärrys on vahva ja kykyä on laajalti. Siitä riittää sinullekin, jos niin haluat.

Vietä ihana kesä – ota yhteyttä ja harkitaan yhdessä!

Jaa juttu somessa: